Työ tasa-arvon puolesta jatkuu Suomessa edelleen ja erilaisten ryhmien erot valtaväestöön ovat vielä merkittävät monella elämän osa-alueella. Esimerkiksi etnisiin vähemmistöihin kuuluvalla henkilöllä on huomattavasti vaikeampaa löytää pätevyyttään vastaavaa työtä. Mikäli hän on vieläpä nuori nainen, yhä useampi potentiaalinen työpaikka tuppaa jäämään saamatta, koska perheen perustamista pidetään riskinä.
Myös erilaisista vammoista tai kehityshäiriöstä kärsivällä ihmisellä arki on huomattavasti työläämpää; pyörätuolilla liikkuvalle jo yksi portaikko tai huonosti suunnitellut kulkuyhteydet voivat torpata vaikka mitä silminnähden normaaleja asioita. Tämä koskee niin työelämää kuin vapaa-aikaakin.
Eli mitä tasa-arvon eteen voidaan vielä tehdä? Tasa-arvotyötä tekevät erilaiset järjestöt ja säätiöt, joiden palkkalistoilla on paljon erilaisia ammattilaisia. Näiden henkilöiden palkkaaminen on suuri investointi Suomessa, joten yksi tärkeimmistä tasa-arvoteoista on varmistaa tällaisten järjestöjen riittävä rahoituspohja.
Nosta tietoisuutta kampanjoilla
Erilaiset kampanjat ovat aina hyvä tapa saada ihmisten huomio kiinnittymään sellaiseen asiaan, joka on tärkeä. Mikäli haluat siis olla johtamassa useampaa ihmistä tekemään tekoja tasa-arvon puolesta, kannattaa harkita jonkinlaisen kamppanjan perustamista. Se voi keskittyä varainkeruuseen tai sitten ihan vain asian esille tuomiseen vaikkapa poliittisten päättäjien keskuuteen. Kamppanjan ei tarvitse olla sidoksissa mihinkään tiettyyn järjestöön, vaan koska vinkkejä on saatavilla runsaasti netissä, sellaisen voi laittaa pystyyn ihan vain yksittäinen kansalainen.
Kampanjan rahoitus voi olla yksi iso pulma alussa, mutta esimerkiksi Qred tarjoaa edukkaita ratkaisuja silloin, kun tavoitteena on kasvaa ja eteenkin päästä alkuun. Yrityslainat ovat sovellettavissa melko hyvin myös kolmannelle sektorille ja niiden avulla voidaan rahoittaa kampanjan alussa olevat tarpeet. Näitä ovat muun muassa nettisivut, jonkun työntekijän palkkaaminen, medianäkyvyys sekä mahdolliset lainopilliset konsulttipalvelut.
Ala lahjoittajaksi tai lobbariksi
Monille kolmannen sektorin, eli järjestöjen ja säätiöiden, toimijoille tärkein tulonlähde ovat yksittäiset kansalaiset. Jotkut muistavat järjestöä testamentissaan tai tekevät kertaluontoisen ison lahjoituksen. Pienistä lahjoituksista vaietaan usein, vaikka ei suinkaan pitäisi. Pienet ja säännölliset lahjoitukset ovat usein monen järjestön rahoituksen perusta. Erityislaatuisia kamppanjoita voidaan järjestää jonkin isomman lahjoituksen turvin – perustyö ja tärkeän asian näkyminen arjessa on kiinni juuri niistä säännöllisistä lahjoituksista, joissa vaikkapa sinä lahjoitat kerran kuukaudessa 5 euroa jollekin toimijalle.
Sanalla ”lobbari” on hieman huono maine, mutta pohjimmiltaan siinä on kyse siitä, että joku järjestön edustaja tuo itselleen tärkeitä asioita esille suoraan sellaisissa piireissä, joissa päätöksiin voidaan vaikuttaa. Poliitikot joutuvat yleensä lobbauksen kohteeksi ja tämä on yleensä ihan vain sitä, että istutaan alas esimerkiksi liikuntarajoitteisia edustavan järjestön kanssa ja keskustellaan siitä, mistä kenkä puristaa.